Happy Horror on Ristomatti Myllylahden uusista teoksista koostuva installaatio, jossa yhdistyvät vanha ja uusi, kauhu ja onni sekä “löysin rantein toteutettu digitaalisen tarkka sormipiirtäminen”. Teosten taustalla ovat Myllylahden pohdinnat yhteiskuntaan sopeutumisesta ja sopeutumattomuudesta, rahan ja taiteen arvosta, sekä tuhoamisen ympärillä olevasta hiljaisuudesta.
Ristomatti Myllylahti on valmistunut vuonna 2016 Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta tila-aikataiteen osastolta. Hän tekee myös elektroakustista musiikkia nimellä Elatu Nessa. Haastattelimme Myllylahtea sähköpostitse tammikuussa 2017.
Sorbus: Kerroit että olet viime aikoina miettinyt “valoa ja pimeyttä, köyhyyttä ja taiteilijan palkkaa, taiteilijan oikeutusta olla työskentelemättä (tuottamatta teoksia) oman olemassaolonsa eteen, äänen ja musiikin, kuvan ja maalausten outoa sulautumista, Microsoft Paint -piirroksia, tuhoutumista vs. uudelleen syntymistä, helpotusta kauhun keskellä, myrskyn silmässä seisomista, toimettomuutta sekä rajattomuutta ja rajoittumattomuutta.” Haluaisitko kertoa ajatuksistasi työn merkityksestä ihmisen olemassaolon kannalta ja kenties siitä, miksi teet taidetta? Miksi tarvitsemme taidetta?
Ristomatti Myllylahti: Ihmisen olemassaoloa tuntuu yhteiskunnassa määrittelevän yllättävän paljon se, millaista työtä tekee. Hyvin pitkälle ajatellaan että kaikenlainen työnteko on hyvästä ja että sen myötä kerrytetään verovaroja ja ollaan osallisia yhteisen rakentamiseen. Kuitenkin esimerkiksi Helsingissä ihmiset tekevät paljon töitä, koska vuokrat ovat niin korkeita. Työtä tehdään usein vain rahan vuoksi, ei siksi että työ olisi jotenkin merkittävää itselle tai muille ihmisille. Ihmiset ovat onnettomia töissään, väsyneitä vapaa-aikanaan, ja uhraavat omaa aikaansa jaottelemalla työn pakolliseksi osaksi olemassaoloaan.
Taiteen tekeminen tuntuu olevan ainoata tekemistä, joka ei tällä tavalla määrittele aikaa. Luulen että taiteella on tässä mielessä paljon annettavaa erilaisten vaihtoehtoisten mahdollisuuksien esilletuojana. Tuntuu että mikä tahansa toiminta, joka ei surffaa näillä luonnontuhon ja maailmanloppuun syöksevän kulutuskulttuurin aalloilla on jollain tavalla mielekästä. Siksi taiteen tekemistä ei pitäisi liittää näihin yhteiskunnallisiin paineisiin, jotka omalta osaltaan kuluttavat ja tuhoavat luontoa ja vaimentavat elämäniloamme.
Taide on minulle eräänlainen vaihtoehtoinen maailma ja tapa olla olemassa, itse luotu todellisuus, joka heijastaa ympäristöämme ja tunteitamme. Joskus jossain jollekin se saattaa antaa peilipintaa, josta tarkastella olemassaolon ihmeitä ja ihmeettömyyksiä. Ei se mikään ratkaisu ole, enemmän semmoinen ehdotus ja helpotus joka sanoo, että hei entä jos sittenkin vaikka vaan näin tai nuin.
Henkilökohtaisesti vaikuttavin taide minulle on tullut vastaan jostain ihan muista ympyröistä kuin perinteisestä taidemaailmasta — kaduilta, musiikista, pusikoista, kellareista ja netistä. Siis ei taide automaattisesti mitään pelkkää puhdasta pyhää ole. Sen luomaa vapautta on hyvä suojella mielestäni niin pitkälle kuin se on mahdollista ilman lisäkärsimyksen tuottamista luonnolle ja ihmisille.
S: Käytät teoksissasi usein arkisia materiaaleja ja perinteisiä taidetekniikoita, esim. vesivärejä, kynää, paperia, aaltopahvia, dyykattuja/löydettyjä esineitä, ja vanhaa tai vanhentunutta tekniikkaa. Usein väline ja materiaali tuntuvat itse nousevan teostesi keskiöön, ja monet teoksesi tuntuvat jopa jonkinlaisilta leikkisiltä kommenteilta siitä tekniikasta ja materiaalista, jolla ne on toteutettu. Osaatko sanoa jotain suhteestasi materiaan?
RM: Pyrin olemaan mahdollisimman tietoinen tekniikoista ja materiaaleista joita käytän teoksissani. Samalla pyrin myös välttämään teknisten seikkojen ihannointia ja keskittymään itse sisältöön ja sen esiin tuomiseen. Ajattelen että lähtökohtaisesti lyijykynän ja 20 000 euron arvoisen kameran pitäisi olla taiteen sisällön kannalta samassa asemassa. Paljon noihin materiaalivalintoihin on vaikuttanut esimerkiksi Kalervo Palsan päiväkirjamerkintä, jossa hän mainitsee että maalaa “vaikka paskalla ja hammastahnalla”. Myös digitaalisuuden kautta tullut ei-materiaalisuus on herättänyt pohtimaan näyttelyissä käytettyjä projisointeja ja näyttöjä. Niissä teoksissa se materia konkretisoituu niihin laitteisiin. Että se teos itse asiassa on myös tuo projektori, tai tietokone, tai televisio mistä se katsotaan.
Sitten mietin, miten sen projektorin voi siitä tuoda esille, sillä tavalla, että se kuitenkin on läsnä siinä teoksessa. Siitä on lähtenyt ideat pahviveistoksista jotka esittävät tietokoneita ja televisioita joiden pintaan olen projisoinut videon. Kyllä siinä on myös ollut halu näyttää se tekniikan ja materian luoma illuusio mahdollisimman avoimesti.
Vanhentuneet tekniikat ovat tulleet työskentelyyni myös siitä, että niitä pystyy esimerkiksi dyykkaamaan tai saamaan ilmaiseksi — tietokoneita, kameroita, puhelimia, tuo kynä kadulla jne. Maailma on hukuttautunut ihmisen tuottamaan tavaraan jo pitkän aikaa ja kaikki mikä kaupasta tulee myös päätyy roskiin, kaatopaikalle tai meriin ja metsiin – ja usein myös erittäin nopealla tahdilla. Se mikä on nyt uutta on viiden vuoden päästä jo mennyttä. Nykyhetken tuoreus tuntuu eräänlaiselta illuusiolta joka liittyy hyvin paljon rahaan ja muihin mielikuvarakenteisiin. En halua korostaa mitään tekniikkaa liikaa, vaan ennemminkin käytän taiteen sisällä olevia ja vakiintuneita tekniikoita siten, että itse tekniikka tulee esille ja jotta saisi ihmiset pohtimaan vaikkapa sen asemaa taiteenteon välineenä.
S: Teet myös elektroakustista musiikkia nimellä Elatu Nessa. Kuinka Elatu Nessan tuotanto eroaa kuvataiteellisesta työskentelystäsi? Eroavatko näiden eri työtapojen lähtökohdat toisistaan?
RM: Elatu Nessa -musiikkia olen kuvaillut usein “oman mielen” musiikiksi. Sen lähtökohdat ovat puhtaasti äänessä ja itse luodussa syvässä ja rauhallisessa maailmassa, jonka pyrin avaamaan kuulijoille usein ilman sanoja tai kirjoitettua kieltä. Kuvataiteessani taas lähtökohtanani on usein ympäröivä maailma ja siihen liittyvät ilmiöt, jotka usein eivät ole millään tavalla rauhallisia. Yhteistä näissä työskentelytavoissa on ainakin intuitioon ja improvisointiin luottaminen. Voisi ajatella että Elatu Nessa on eräänlainen pitkän ajan muodostuma, jossa yhdistyvät jo videoidenkin parissa työstämäni äänimaisemat ja musiikin parissa tekeminen eri muodoissa.
S: Kuvataideakatemian lopputyönäyttelyssä (2015) sepaluksestasi työntyi makkara, joka hiplasi älypuhelinta ja maalasi kankaalle pimpin ja sitten pippelin. Mistä makkara tuli, ja mitä sille tapahtui, kun teos oli valmis?
RM: Makkara tuli eri eläinten ja olentojen osista jotka oltiin koottu muotoonsa eräässä tuotantolaitoksessa. Sieltä se oli rahdattu eri varastojen kautta lähikauppaan, josta sen ostin kuvauspäivänä. Kuvausten jälkeen mietin voisinko haudata sen jonnekin. Väsyneenä laskin sen lepoon taloyhtiön biojätteeseen. Itse teos jossa makkaraa näyttelin, oli Kuvan kevät -näyttelyn jälkeen mukana muutamassa eri näyttelyssä Suomessa. Viime syksynä poltin ja kuvasin sen Torniossa ja tein siitä uuden teoksen.
S: Millainen merkitys huumorilla on taiteellisessa työskentelyssäsi?
RM: Pyrin mahdollisimman paljon viettämään aikaa sellaisten asioiden parissa, joista saan iloa. Huumori on erinomainen tapa lisätä viihtyisyyttä ja jakaa hyviä asioita. Toivon silti että katsoja näkee sen ohuen pinnan taakse ja ymmärtäisi että isojen asioiden pohtimisen ei tarvitse olla haudanvakavaa tai akateemista.
Happy Horror is Ristomatti Myllylahti’s installation compiling of his new works. Happy Horror blends the old and the new, horror and joy together with digitally precise chilled out finger drawing. The works are based on Myllylahti’s thoughts on our ability or inability to adapt to society, the value of money and art, along with destruction surrounded by silence.
Ristomatti Myllylahti has graduated from the Academy of Fine Arts Helsinki in 2016 from the department of Time and Space. He also makes electroacoustic music under the name Elatu Nessa.