Designed by Prince Rama
Played by Antti Majava
Sorbus gallery starts 2015 in the key of F with an exhibition by Prince Rama featuring Antti Majava. Prince Rama (US) is a Brooklyn, NYC based psych-dance band and artist duo that consists of sisters Nimai and Taraka Larson. Their music, performance and visual work build a psychedelic multimedia survey of the “Now Age” – a state of being discussed also in Taraka’s Now Age manifesto that puts forth Prince Rama’s aesthetic and metaphysical philosophies.
For Prince Rama’s exhibition in Sorbus we have invited Antti Majava – visual artist, writer and the founding member of the Mustarinda association – to join them. A painting made exclusively for this exhibition by Antti Majava will act as a central part of the installation and build a connection between the US artist duo and the local art scene. The Sorbus Team will build the installation following instructions given remotely by Prince Rama.
Sorbus interviewed Taraka Larson from Prince Rama (in English) and Antti Majava (in Finnish) via email in January 2015.
SORBUS: What are you going to show at Sorbus?
TARAKA LARSON: A slip in the holographic lining, a peephole you can press your ear against and hear invisible music played by paintings, prophecies of wars with drones, and phantom limbs of eternity caressing your hair.
S: The painting for your installation is right now being made by artist and writer Antti Majava. In all his work he is usually focused on the global environmental crisis and the urgent need for change in the world economy and energy production that are consuming Planet Earth. We assume that being busy with those issues is partly the reason why he hasn’t painted for six years, even if he enjoys doing it. Do you think art can play a part in changing these issues for the better or are we doomed anyway?
TL: Well, for us art isn’t really a matter of changing things for the better or worse but simply seeing them for what they really are in their purest, simplest form. In a way, global warming is art just as much as a sunset is art or a cave painting is art or monster energy drink is art. Once we realize this, no one is doomed and all is restored to its natural beauty and order.
S: When reading Marcel Duchamp: The Afternoon Interviews by Calvin Tomkins (2013) one gets a feeling of Duchamp’s disappointment and cynicism that art has and/or will lose its spirituality through the commercialization and monetizing of art. To avoid this his advice for the artists of the future was to go underground. In other words to not to be seen. Prince Rama, however, celebrates both spirituality and sponsorships. What would you like to say to Duchamp from the future?
TL: “We sponsor the future”
S: In an interview made last year by Bulletmedia you talk about an emerging form of socio-aesthetic darwinism that is based solely on “what is instagrammable” and “what will get the most likes” as a new and largely unconscious form of curation, a way of surviving forever in the virtual non-space. A kind of natural selection done by the audience. Your work seems to be looking to the future and the past at the same time. What is The Now Age and how important is remembrance (and legacy) for you?
TL: The Now Age is more of a state of being – a state of no age at all. It is better not to remember it actually. Once you try to remember the Now it disappears. Instagram is like the past making out with the future trying to remember that original love spark they had once, but once they forget about it the Now swoops in and makes love songs out of their amnesia. Those love songs are the ultimate legacy.
S: You have been working previously with Ariel Pink and Animal Collective, toured four continents and shown in art institutions such as the Whitney Museum of American Art (Whitney Biennial 2067, 2013) and Art Basel (Cake Basel, 2013). What are you working on at the moment and where do you see Prince Rama in 2067?
TL: We just finished a new album about speed art and extreme sports which we’re super excited about, which should be released later this year. In a couple weeks we are doing our first solo show at Cult Exhibitions in San Francisco about pop music and how to live forever. In 2067 we will have drank 52 more years worth of energy drinks and will hopefully be well on the path to immortal life.
S: We have gotten hold of Yamaha PSR-6 and PSR-77 keyboards to be used in the installation. Can you describe the sound that these instruments should be making? Is there a specific meaning behind choosing the key of F for this work?
TL: Yes, F is the frequency associated with the 4th chakra, the heart chakra, which is the cradle-bed of peace, harmony, and eternal love. It is also associated with the color green. The painting should be positioned so that each corner rests on the F notes of both keyboards on a setting that has a natural sustain, so that it can virtually loop forever. It can be turned up very loud, overpowering the space of the entire room until it vibrates the walls themselves – or very quiet, almost imperceptible, nearly silent unless you draw your ear to almost touch it. The duet is between the visible painting that plays the notes and the invisible painting that is created by the listener after exposure to the drone vibration for an extended period of time. It is our uber-aesthetic sonic weapon to ensure world peace.
S: Who else should exhibit in Sorbus?
TL: Paul Laffoley
Sorbus aloittaa vuoden 2015 F-nuotista. Infinity Duet: World War V -näyttely saattaa yhteen Prince Raman ja Antti Majavan. Yhdysvaltalainen Prince Rama on Brooklynissa asuvien sisarusten Nimai ja Taraka Larsonin yhtye ja taiteilija-duo. Heidän musiikkinsa, performanssinsa ja kuvataiteensa luovat yhdessä kokonaisvaltaisen teoksen – psykedeelisen multimedia-katsauksen “Now Ageen”, olemisen tilaan jota käsittelee myös Tarakan The Now Age -manifesti.
Antti Majava on kuvataiteilija, kirjoittaja ja Mustarinda-seuran perustajajäsen. Hänen erityisesti tätä näyttelyä varten tekemänsä maalaus toimii installaation keskeisenä osana ja luo yhteyden yhdysvaltalaisen taiteilija-duon ja paikallisen taidekentän välille. Sorbus-työryhmä rakentaa installaation Prince Ramalta netitse saadun ohjeistuksen mukaan.
Haastattelimme Prince Raman Taraka Larsonia (englanniksi) ja Antti Majavaa (suomeksi) sähköpostitse tammikuussa 2015.
SORBUS: Työskentelysi keskittyy yleensä tiiviisti globaaliin ympäristökriisiin sekä polttavaan tarpeeseen muutokselle maailmantaloudessa ja energiantuotannossa, jotka kuluttavat maapallon luonnonvaroja. Oletamme että näiden kiireellisten kysymysten parissa työskentely on osittain syynä siihen että et ole maalannut kuuteen vuoteen. Uskotko että taide voi osaltaan auttaa näiden ongelmien ratkaisemisessa vai olemmeko kenties tuomittuja joka tapauksessa? Toisin sanoen miltä tuntuu maalata pitkän tauon jälkeen, ja mikä on (abstraktin) maalauksen tehtävä vuonna 2015?
ANTTI MAJAVA: Maalaaminen on aina tuottanut minulle valtavaa iloa, vaikka olisin maalannut synkistä aiheista kuten kuuden vuoden takaisessa maalauksista koostuvassa lopputyössäni Stephen Hawking-Richard Branson Space Center -Leaving the Planet Earth I-IV. Silloin ja nyt mietin maailman ja ihmisten tolkuttomuutta. Hylätä nyt rakas maapallo ja etsiä parempaa elinpaikkaa elottomasta avaruudesta! Mutta maalatessa ihmiset ja maailma alkavat vaikuttaa jotenkin liikuttavilta ja koen yhteenkuuluvuutta paitsi luontoon, myös surkeudessaan ylevien avaruusohjelmien kehittelijöihin.
Abstrakti maalaus on minulle ihmisen abstraktin ajattelun ihmettelyä. Miten ihmeessä onnistumme ajattelemaan jotain joka on niin kaukana paitsi luonnosta, myös omista todellisista kyvyistämme? Miksi me haluamme korvata luonnon muodot neliöillä ja kuutioilla ja muilla geometrisen mystiikan luomuksilla? Nythän jo 70% planeetan jäättömästä pinta-alasta on näiden muotojen peitossa ja maapallo muistuttaa läheisesti suprematistista maalausta. Maalatessani palaan yhä uudestaan miettimään modernistisia teoksia, jotka näen milloin ihmisen hulluuden ironisointina, milloin lähes pyhänä kiteytyksenä jostain suuresta voimasta ihmisyydessä. Ne kysymykset joita abstrakti maalaus on tuonut esiin viimeisen sadan vuoden ajan, eivät ole mitenkään loppuunkäsiteltyjä. Itseasiassa paljon 1900-luvun alussa avautuneita todella tärkeitä polkuja ihmisyyden ja ympäristömme ymmärtämisessä on kadonnut kaikenlaiseen kulttuuriseen pusikoitumiseen. Jos abstraktia taipumustamme ei analysoida ja se saa vaikuttaa pinnan alaisena, voi tuloksena olla jotain kauheaa.
S: Calvin Tomkinsin kirjassa Marcel Duchamp: The Afternoon Interviews (2013) käy ilmi Duchampin pettymys ja kyynisyys suhteessa taiteen kaupallistumiseen, joka johtaa hengellisyyden katoamiseen taiteesta. Hänen neuvonsa tulevaisuuden taiteilijoille on painua maan alle, pois näkyvistä. Mitä sanoisit Duchampille täältä tulevaisuudesta?
AM: Mielen sisäinen ja maan alainen maailma, samoin kuin maata ympäröivä avaruus, ovat nekin jo kaupallistuneet, joten vetäytyminen tuskin luo edellytyksiä epäkaupallisuudelle. Harva enää edes ajattelee että kaupallisuus ja hengellisyys olisivat toistensa vastakohtia. Oikeastaan hyvin harva enää kykenee aidosti tavoittamaan ajatuksissaan jotain joka olisi täysin vapaa kaupallisuudesta. Taide on läpeensä kaupallistuneenakin niitä harvinaisia vyöhykkeitä jossa on säilynyt jokin riemukas välinpitämättömyys taloudellisia hyötyjä kohtaan.
Markkinafundamentalismi ja yhä totalisoituva konsumerismi ovat ehkä synkimpiä asioita joita ihminen on koskaan saanut aikaiseksi. Yhteiskuntamme on kuin valtava hirviö jonka oleellisin tehtävä on tuhota kaikki muut kuin kaupalliset suhteet, merkitykset ja todellisuuden havaitsemisen muodot. Hirmu on kuitenkin käynyt laiskaksi aivan kuin sitä itseäänkin jo kyllästyttäisi ankea tehtävänsä. Siksi tuntuukin siltä, että taiteen on pikemminkin aika nousta esiin maan alta vahvaksi todellisuutta luovaksi proaktiiviseksi voimaksi. Se on täysin mahdollista, ainakin vielä.
Se mitä tulee kaupallisuuden jälkeen on tärkeä kysymys. Jonkun vanhan viisauden mukaan maailmanhistoria jakaantuu pappien, sotilaiden ja kauppiaiden aikakausiin. Olisikin naiivia kuvitella että kaupallisuuden jälkeen koittaisi automaattisesti jokin parempi aika. Itse asiassa natsismikin oli reaktio kaupallisuutta ja markkinavoimia vastaan. Jos haluaa korvata kaupallisuuden hengellisyydellä, olisi hyvä miettiä, että millaisella hengellisyydellä.