Lokakuussa Sorbuksessa nähdään Nestori Syrjälän näyttely Fit. Syrjälä (s. 1983) on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2009 ja toimii tällä hetkellä kuvataiteilijana ja Mustarinda-seuran aktiivisena jäsenenä. Haastattelimme Syrjälää sähköpostin välityksellä syyskuussa 2015. Kysymyksiä esitti myös sosiologi Mikko Piispa.

Sorbus: Mitä näyttelyysi on tulossa?

Nestori Syrjälä: Rakennan Sorbukseen jonkinlaisen romahduksen ja uuden alun jälkeisen fitness-salin: ”Vuonna 2015 vain 50% lapsista oli allergioita. Elefantit käyskentelivät savanneilla ja Espoossa kasvoi naavaa. Oi vanhoja hyviä aikoja.”

Näyttelyssä on esillä teoksia kahdesta uudesta teossarjasta. Biodiversity Objects -sarjan teokset ovat veistoksia joiden keskeisenä elementteinä ovat elävät ja monimuotoiset asiat (jäkälä, sammal, puun juuri). Latourian Litanies -sarjan teokset ovat painoja ja kuntoiluvälineitä,  jotka on valmistettu monista eri objekteista (tihkusade, hevosen heinäverkko, Primodur 100, sinisimpukat, polttoainekanisteri, chia-siemenet, roskasäkki, melatoniinitabletit, t-paita, Ikea-kuppi, multa)

Näyttelyn nimi on Fit. Sanasta Fit (subs.) hyväkuntoisuus, sopivuus, raivo- tai sairaskohtaus.

S: Raimo S -videoteoksesi päähenkilö pohtii seuraavasti:

“Harmittaa ettei säästä enää voi puhua normaalisti. Se ei ole enää sellainen huoleton puheenaihe kuin joskus. “Onpa ilmoja pidellyt” saa ainakin minulla stressitason nousemaan pari pykälää. Pitää varautua puhumaan ilmastonmuutoksesta. Pitää varoa ettei petaa paikkaa jollekin denialistille tai saata jotain toista saarnan alkuun. Voi seurata pitkiä väittelyitä, joista tietää jo etukäteen etteivät ne johda mihinkään. A nostaa esiin yksittäisiä jostain lukemiaan tapauksia, B lähtee juurta jaksaen selvittämään, miksi se ei kuitenkaan tarkoita tätä tai tuota, ja pian molemmat pitävät toisiaan idiootteina.

(…)

Minut valtaa jonkinlainen melankolia. Kaikki tuntuu hieman etäiseltä ja puoliksi kuolleelta. Kuin seuraisin katoamassa olevaa aikakautta, joka juuri lopun läheisyyden takia välkkyy ja sähisee kaikkein kiivaimmin.”

Teoksesi käsittelevät usein sitä, miltä fossiilisen energian varassa eläminen tuntuu. Antti Majavan kanssa toteuttamasi teossarjan nimi Hidden in Full View tuntuisi voivan kuvata muitakin teoksiasi. Kiinnität huomion sellaisiin elämäntapamme rakenteisiin, joita ei arkielämässä yleisesti ole tarkoitus huomioida, vaikka ne ovat kaikkien nähtävillä koko ajan. Teoksesi herättävät kysymyksen: onko tämä todella sitä mitä haluamme? Silti taiteesi välttää turhan osoittelevuuden ja kyynisen sarkasmin. Saarnaamisen välttäminen ja avoimuus tuntuisivatkin olevan tärkeitä taitoja jonkun “teeman” parissa työskentelevälle taiteilijalle. Onko meidät hypnotisoitu näkemään fossiilienergian mahdollistamasta elämäntavasta vain sen parhaat puolet? Jos niin kuinka se on mahdollista?

NS: Tere Vadén ja Antti Salminen ovat kirjoittaneet hyvin siitä miten öljy, nimenomaan tiiviytensä ja runsasenergisyytensä takia on jotain joka jää pimentoon. Öljy on teollisen maailman piilotajunta. Suurin osa meitä ympäröivistä objekteista tomaateista älypuhelimiin on joko valmistettu öljystä, niiden materiaalit on kasvatettu tai louhittu öljyllä tai vähintään ne on kuljetettu ulottuvillemme öljyn voimalla. Viidelläkymmenellä litralla bensiiniä (eli Suomessa noin 80 eurolla) voi tehdä saman määrän fyysistä työtä kuin mitä ihmiskeho pystyy teoreettisesti tuottamaan kolmessa vuodessa (ilman hetkenkään lepoa). Öljyn voimalla voi ojittaa soita, kaataa metsää ja muuntaa monimuotoisia eliöympäristöjä yhden lajin viljelysmaiksi niin nopeaan tahtiin, etteivät luonnonjärjestelmät ehdi palautua. Tämä on johtamassa kuudenteen massasukupuuttoaaltoon.

Mikko Piispa: Poliittisten kannanottojen ja yhteiskunta-analyysin tekeminen taiteen keinoin ei ole helppo laji. Miten se voidaan sinun nähdäksesi parhaiten tehdä? Mitä sellaista annettavaa taiteella on maailman tulkitsemiselle, mihin esimerkiksi tiede ja teknologia eivät tahdo taipua?

NS: Ihmisessä ei ole yhtä yhtenäistä ristiriidatonta minää eikä monimutkaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin ole yksinkertaista ratkaisua. Kiinnostavassa taiteessa on samaan aikaan läsnä monet erilaiset, ehkä viime kädessä yhteen sovittamattomatkin asiat, ideat ja tuntemukset. Taide on alue jolla voi pohtia monimutkaisia kysymyksiä joihin ei ole yhtä oikeaa vastausta.

Minua kiinnostavat erityisesti öljyaika, ekologia ja antroposeeni. Näillä alueilla taiteella on ainakin kahdenlaista annettavaa. Ensinnäkin taiteen kautta voi käsitellä niitä psykologisia ja sosiaalisia murroksia, jotka liittyvät muun muassa ilmastonmuutokseen, massasukupuuttoaaltoon ja öljyhuippuun. Viime kädessä kyse on ehkä asioista jotka liittyvät ”Luonnon” katoamiseen tai jälki-luonnollisuuteen. En tarkoita ensisijaisesti kaadettuja sademetsiä tai loppuun kalastettuja kalalajeja vaan maailmankuvaa jossa inhimillistä toimintaa ympäröi äärettömästi suurempi harmoninen kokonaisuus, Luonto, jokin josta voi hakea aina lisää tarvitsemiaan materiaaleja ja johon voi kadottaa toiminnan tarpeettomat sivutuotteet. Tällaisen luontofantasian murenemisen myötä kaikesta tulee jotenkin haurasta, lähellä olevaa ja intiimiä: otsonikerroksen voi tuhota deodorantilla, meret ovat täynnä pienen pieniä muovirakeita ja tarpeeksi tarkalla makuaistilla aamupalan puolukkahillossa voisi maistaa Tšernobylin ydinonnettomuuden.

Tällaista maailmankuvan murrokseen ja luonnon katoamiseen liittyvää tuskailua pyrin työstämään viime vuonna tekemässäni Raimo S -videossa. Toisaalta taide voi olla myös scifiä ja spekulaatiota, sen kautta voi tunnustella mitä voi olla tuloillaan.

Lisään vielä että samaan aikaan kun on mielestäni harhaanjohtavaa ajatella, että olisi olemassa jokin harmoninen ja normatiivinen Luonto,  jota pitäisi hartaasti kunnioittaa, on ihmisten elämä täysin riippuvaista ei-inhimillisestä: ilman pölyttäviä mehiläisiä ei ole ruokaa, suolistossa asuu noin kaksi kiloa monimuotoisia mikrobeja joita ilman ruuansulattaminen ei olisi mahdollista ja kokonaisuudessaan yhdeksänkymmentä prosenttia ihmisen kehon sisällä olevista soluista on vieraita mikrobeja. On siis mahdotonta piirtää mitään selkeää rajaa jossa ihmisen ja ympäristön raja menee. Biodiversiteetin kapenemisella on suora yhteys allergioiden yleistymiseen, koska immuunijärjestelmänne on tarvitsee ympärilleen monimuotoisia haasteita kehittyäkseen.

Mikko Piispa: Kirjoitit Mustarinda 2015 -lehteen jutun siitä, kuinka matkasitte Suomesta Ruotsiin purjeveneellä, ja tuon reissun haasteista. Juttu tuo hienosti näkyviin sen, miten fossiiliset polttoaineet ovat olleet keskeisessä osassa siinä, että moderni, byrokraattinen maailmamme toimii ennustettavasti. Ei-fossiilinen tai vähähiilinen tulevaisuus tuoneekin mukanaan monenlaisia yllättäviä haasteita. Lehdestä välittyy kuitenkin ajatus, että näiden haasteiden kohtaaminen voi olla myös hauskaa ja kiinnostavaa. Näkyykö tämä kenties jotenkin Sorbuksessa nähtävissä töissäsi?

NS: Tulevaisuuden visioita usein kysytään hyväosaisilta valkoisilta miehiltä, jotka ovat syntyneet vauraisiin oloihin, käyneet kalliin yliopiston ja ovat nyt menestyvien yritysten toimitusjohtajia. Heidän visiossaan kaikki kehittyy vääjäämättömästi, talous kasvaa, robotit tekevät likaiset työt ja niin edelleen. Ehkä se meneekin niin jollekin osalle ihmisistä. Toisaalta ilmastotieteen tai maapallon ekologisen kantokyvyn näkökulmista avautuu täysin päinvastainen, hyvin pelottavakin kuva. Jo nykyään monien konfliktien ja pakolaisuuden taustalta löytyy selittävinä tekijöinä kuivuutta, huonoja satoja ja viime kädessä teollisen toiminnan aiheuttama ilmastonmuutos. Arabikevät ja Syyrian pakolaiset ovat tästä yksi esimerkki. Haasteena on tietysti miten yhdistää jonkinlainen optimismi ja tällaiset synkemmät havainnot. Se on varmasti vaikeaa ja mutkikasta, ja vaatii monitasoista ja vivahteikasta ajattelua ja toimintaa.

Sorbuksen näyttelyyn olen kuvitellut tulevaisuuden kuntosalin. Ihmiset ovat havahtuneet biodiversiteetin ja mikrobien tärkeyteen, mutta vasta kun se on ehkä jo liian myöhäistä. Salille on haalittu jostain vähän naavaa ja jäkäliä, painot on tehty pääosin öljyajan jäänteistä. Eurokolikoilla ei enää ole rahallista arvoa, mutta niille on keksitty luovaa uusiokäyttöä.

S: Miksi sijoitit teoksesi fitness-maailmaan?

NS: Kuntosalissa minua kiehtoo jälki-luonnollinen ruumissuhde: välineet, liikkeet ja toistomäärät on hyvin suunniteltuja ja jokseenkin irrallaan siitä miten ihminen ”luonnostaan” liikkuisi. Kuntoilu on jo eräänlaista biohakkerointia. Siinä tavoitellaan jonkinlaista biologista, fysiologista ja esteettistä hyvinvointia, jota usein paradoksaalisesti kutsutaan juuri luonnollisuudeksi. Näyttelyssä sammalien ja jäkälien tuonti lähelle kuntoilua ja kehoa edustaa samanlaista, ehkä hieman epätoivoista hakkerointia ja yritystä päästä kosketuksiin monimuotoisten organismien kanssa.

Painon nostaminen ylös alas voi olla myös oudon rentouttavaa, paino voi olla meditaatioväline. Teollisenajan perusmateriaali on rauta tai teräs. Rauta voi olla synonyymi autolle, sotakalustolle tai melkein mille tahansa tekniselle välineelle. Myös kuntoilupainot ovat rautaa ja kuntoilu on raudannostelua. Näyttelyn painot on tehty erityisistä minua kiehtoneista, antroposeeniin ja öljyaikaan liittyvistä objekteista. Teossarjan nimi Latourian Litanies tulee erityisesti objekti-orientoituneessa filosofiassa suositusta kirjallisesta tekniikasta, jossa yritetään listojen kautta ajatella kaikenlaisia yhteen sopimattomia, myös näkymättömissä tai marginaalissa olevia tai ei-inhimillisiä asioita jotenkin samalla kertaa ja samanarvoisina.

+

Sorbuskahvit – Nestori Syrjälä ja Jenni Nurmenniemi, su 25.10.2015 klo 16

Toivotamme kaikki tervetulleiksi Sorbuskahveille sunnuntaina. Sorbuskahvit (aimmin nimeltään Taidekahvit) on taiteilijatapaaminen ja kaikille avoin keskustelutilaisuus, jossa keskustellaan näyttelyn herättämistä ajatuksista. Sunnuntain Sorbuskahveilla keskustellaan Nestori Syrjälän Fit-näyttelystä, ja mukana keskustelemassa on taiteilijaresidenssiohjelma HIAPin kuraattori Jenni Nurmenniemi. Keskustelu käydään suomeksi tai englanniksi osanottajista riippuen.

Nestori Syrjälä – Fit

Nestori Syrjälä’s exhibition opens at Sorbus in October. Syrjälä (b. 1983) has graduated from the Finnish Academy of Fine Arts in 2009 and he is an active member of the Mustarinda association.

At Sorbus Syrjälä is going to build a gym from the future, using materials such as rain water, horse hay net, Primodur 100, mussels, petrol canister, chia seeds, trashbag, melatonin pills, t-shirt, Ikea-mug, dirt, lichen, moss and tree root. In this post collapse fitness center people have realised the importance of biodiversity and microbes, but it just might be too late. “In 2015 only 50% of children had allergies. Elephants sauntered around savannas and hanging moss was growing in Espoo. Oh the good old times.”

+ Sorbus Coffee with Nestori Syrjälä and Jenni Nurmenniemi
25th of October at 4 pm

Welcome to Sorbus Coffee on Sunday. Sorbus Coffee (formerly known as Art Coffee) is an artist meeting and open discussion about the thoughts raised by the exhibition. This Sunday we discuss Nestori Syrjälä’s exhibition Fit. The discussion will be joined by curator Jenni Nurmenniemi from artist residency program HIAP. The discussion will be in Finnish or English depending on the participants.