Mika Helin
Täällä Pohjantähden alla
24.2.–6.3.2016
FI | EN

Helmikuussa 2016 Mika Helin rakentaa Sorbus-galleriaan installaation nimeltä Täällä Pohjantähden alla. Teos tutkiskelee mm. suomalaisuutta, Metsän Henkeä ja sukupolvikokemusta sisustuksen näkökulmasta.

Mika Helin (s. 1978) viimeistelee opintojaan Kuvataideakatemian kuvanveiston osastolla. Kuvataiteen tekemisen ohella hän työskentelee rakentajana ja on tehnyt elektronista musiikkia 90-luvun alusta lähtien.

Muun muassa Tekken– ja LED-kakku-pienlehtiä tehnyt Juho Hänninen haastatteli Mika Heliniä tammikuussa 2016.

Juho Hänninen: Mitäs Sorbus-galleriaan tulee esille?

Mika Helin: Puolipaneelia, tapettia, muutamia moottorisahalla tehtyi objektei, vähän spray-maalia. Mut lähinnä puolipaneelia tai paneelista tehtyi, mitenköhän mä sanoisin, installaatioita, veistoksia. Mä teen myös semmosen liiketilamaisen näyteikkunan. Ensimmäinen ajatus ku ruvettiin puhuu Sorbuksen näyttelystä oli, että mä halusin käyttää sitä liiketilamaisuutta jollain tavalla osana tätä näyttelyä. Heräs kiinnostus rakentaa siihen semmonen syvänne, mihin tulee esille jotain, mut oikeestaan siihen tulee vaan semmonen pieni fragmentti jostain tilasta, joka vois olla jossain muualla. Siihen näyteikkunaan ei tietyl taval tuu esille yhtään mitään muuta ku se tila.

JH: Sun aiempien teosten perusteella näyttäisi että näyttelytila määrittää paljon työskentelyäsi.

MH: Joo, mutta Sorbukseen tulee vähän eri tyyppinen juttu. Mä haluun tehdä sinne semmosii vähän objektimaisempia asioita, joiden parissa mä oon viime aikoina työskennelly. Vuonna 2013 mä aloin käyttää mun koko työhuonetta teosten pohjana. Sillon mä käytin oikeestaan koko tilaa. Mä oon työskennelly sillä tavalla jo kolme vuotta.

Sorbus-galleria on aika pieni tila ja se olis tavallaan mulle helppo täyttää, ku mä oon tehny sen verran isoja teoksia. Mut mä halusin nyt työskennellä vähän eri kokoisten asioiden kanssa. Tekee ihan hyvää työskentelylle kokeilla vähän eri mittakaavaa. Ja ku mä oon aiemmin käyttäny lähinnä saatua tai löydettyä tai kerättyä materiaalia, niin nyt mä käytän uutta materiaalia. Seki luo ehkä erityyppist rytmii. Materiaali määrittää kuitenki aika paljon sitä, miten sen kans työskentelee ja mikä on se lopputulema.

JH: Mistä kiinnostus rakennustyömaajätettä muistuttavaan materiaaliin?

MH: Kai löydetyis materiaaleis on se, et niil on jonkunlainen tarina jo ennen ku mä tartun niihin. Niissä on struktuuria, joka tietyl taval muodustuu osaks mun tarinaa. Ja kun mä kierrätän niitä vuodest toiseen, niin niihin tulee kerrostumia. Siin on myös osittain se et ku se materiaali on löydettyy ja tietyl taval hylättyy, ni se ei jollai taval oo enää niin pyhää. Jos sä esimerkiksi pohjustat jonkun taulun, teet hirveesti työtä siihen, ni siit tulee tavallaan niin pyhä että on tosi vaikee lähtee rikkoo sitä pintaa. Ja toisaalta nyt on kuitenkin kiva hypätä taas ostettuun materiaalin, hypätä eteenpäin ja taaksepäin niitten asioiden kanssa.

JH: Mä käyttäisin sun teoksista sanaa veistos tai installaatio, mutta itse kutsut niitä jopa grafiikan vedoksiksi tai piirustuksiksi. Mitä kautta se tulee?

MH: Ennen vuotta 2013 mä tein enemmän klassisii installaatioita – pisarat ja kuutiot ja näin. Ne oli jollain taval semmosta, vau, hienoo. Mut mä jotenki halusin päästä siitä irti, et sä oot aina, et mihin sä laitat ne ja haluutsä laittaa ne uudelleen esille. Mielenkiinto siihen tietyl taval katos. Mä ajattelin et mä rakennan mun työhuoneen vaan täyteen ja otan siit valokuvan. Se muuttu jotenki sitä kautta. Mä en edelleenkään tiedä et mikä on se lopullinen teos. Onks se se videokuva, onks se se valokuva vai onks se se veistos?

JH: Eiks se oo ne kaikki?

MH: Näin mäki ajattelen mut osa ihmisistä on mulle kuvanveistoseminaaris sillei et ”ei täl valokuval oo mitään arvoo – tää veistos on…” Mulle se teos on ne kaikki kyllä. Mä en oo esittäny missään näyttelyssä vielä mun dokumentaatioita, mitkä on osa sitä teosta, mutta ehkä se tulee tulevaisuudessa jossain vaiheessa, et kokeilee sitäkin. Tällä hetkellä on vielä niin hirvee tarve tehdä vaan. Ku sain mahdollisuuden Sorbukseen ni oli jossain vaihees puhetta, jos mä esittäisin niinku dokumentaatioita. Mut Sorbuksenki puolelt oltii tosi kiinnostuneit täst puolipaneeliteemasta ja siitä, että jotenki tällä hetkellä kansallismielisyys ja sellanen suomalaisuus on niin pinnalla. Ja se muakin kiinnostaa tosi paljon, et mitä suomalaisuus tai tietyt pyhät asiat tai arvot on. Vähän niinku sitä visuaalisuutta meidän ympäril – mis me ollaan kasvettu, ni leikittelee sen visuaalisuuden ja sen estetiikan kanssa jossain toises kontekstissa.

JH: Millaset asiat sua kiinnostaa työskentelyssä?

MH: Ehkä se on työn kautta asioitten oppiminen. Ja ne yllätykset ja ne havainnot, mitä tapahtuu sen yhteydessä. Aina ku sä vaihdat mediaa, tai työskentelet eka jotenkin ja sit sen jälkeen kuvaat sen tai videokuvaat sen, ni sen median muutos, mä tavallaan vertaisin sitä musiikin tekemiseen tai sämpläämiseen et ku sä sämpläät jotain asiaa ni sä stretchaat tai pidennät tai muokkaat sitä ääntä ni tavallaan se muutos mikä tapahtuu, ni siin tapahtuu jotain tosi fasinoivaa.

JH: Muutos?

MH: Muutos, nii. Syy minkä takii mä halusin muuttaa mun tapaa työskennellä oli kiinnostus yllätyksellisyyteen myöskin. Mul oli aikasemmin jotenki semmonen et oli tosi selkee kuva siitä et mitä sä oot tekemässä ku sä alotit työskentelyn. ”Okei, mä oon nyt tekemässä tän tyyppistä teosta.” Ni siit tulee tämmönen ja sit sä pyrit siihen maaliin. Mä halusin irti siitä, halusin tehä jotain mistä en tiiä, et mitä siel lopus on, ja mikä se päämäärä jotenki on. Ja se on edelleen kiehtovaa.

JH: Käsityöläisyys tulee tekemisestäsi mieleen.

MH: Mä en missään mieles haluu romantisoida sitä. Koen et nää uudet tekniikat, tietotekniikka ja kaikki on osa sitä tekemistä. Mulle se vasara ja taltta ei oo se, vaan se on se kaikki. Omas historias kuitenkin Amiga 500 on se mind-blowing. Miten työskentelen tulee tietysti siitä ympäristöstä mis on kasvanu. Omast metsäst kaadetut puut ja niistä tehdyt laudat yhdistettynä 90-luvun saksalaiseen rave-musiikkiin ni sit siit tulee niinku, jotain.

JH: Rajuudesta ja pehmeydestä… Se työ mistä oli tehty video nimeltä Still Life Spaces. Valokuvahan on tosi raju. Ja video on… kaunis – eka sana mikä tuli mulle mieleen.

MH: Ja toisaalt ku sen näki paikan pääl ni sitä verrattiin siihen ku just jossain Nepalis oli ollu maanjäristys.

JH: Sortuneet rakennukset tulee kyl melkeen kaikista huoneistasi mieleen.

MH: Talojen repiminen… Siin on jotain. Mä tykkään tosi paljon. Siin on jotain semmost et ihminen tekee jonkun eleen. Mut kylhän tommonen rososuus, loft-asunnot ja kaikki tehdasalueet ja Tshernobyl, siit tulee orgaanista jollain tavalla, ku luonto ottaa sen jälleen. Arkkitehti on suunnittellu ja piirtäny ja tehny tarkkojen säädösten mukaan, sit se joko hajotetaan tai luonto ottaa sen omiin käsiin ja rikkoo sen. Se vaan muokkaantuu jokskuks muuks.

JH: Eli jotain esteettisiäkin esikuvia löyty ehkä? Haluutko sanoo mitään mikä on tehny vaikutuksen?

MH: Suurin vaikutus on varmaan ollu 90-luvun saksalaisel ravellä, koko rave-skenellä. Se on ollu kuitenki semmonen ensimmäinen inputti, mikä sai aikanaan tekee itse asioita, tekee itse musaa.

 
EN

Mika Helin – Under the North Star

In February 2016 Sorbus will open an exhibition by Mika Helin. Helin’s installation Under the North Star explores Finnishness, The Spirit of the Woods, and generation experience, among other things, through interior design using materials such as wood panel, wallpaper and chainsaw sculpted wood.

Mika Helin has previously worked with large scale installations using recycled construction materials, deconstructed furniture, car carcasses etc. His installations are usually built directly into the exhibition space and take their shape from it.

In an interview made by Juho Hänninen for the Sorbus exhibition Mika Helin explains his artistic work as follows:

Tearing down buildings… There is something in it that I like very much. It’s like one makes some kind of gesture. … I would compare my practise to making music or sampling. There’s something fascinating about the change that happens when you sample a sound and stretch and modify it. In my personal history Amiga 500 was the mind blowing thing, and the way I work is of course based on the experience of the environment I grew up in: trees cut down from your own forest and the boards made of them combined with 90s German rave music.

Mika Helin (b. 1978) is finishing his studies in the sculpture department at the Academy of Fine Arts Helsinki, and alongside his art practise he works as a builder. He has also been producing electronic music since the early 90s.