Joki Vuori Tasanko
Kirsu Kämmen Kuono
Rinta Sydän Kohtu
Sorbuksen syyskuun käynnistää Merja Kokkosen Onteloiset-näyttely, jossa nähdään improvisoiden kaiverretuilla ja abstrakteihin muotoihin leikatuilla linolevyillä tehtyä painantaa. Näyttely on Kokkosen ensimmäinen yksityisnäyttely Helsingissä.
Merja Kokkonen (s. 1979) on Berliinissä asuva helsinkiläinen kuvataiteilija ja muusikko. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi vuonna 2005 Tampereen Ammattikorkeakoulun Taiteen ja Viestinnän osastolta. Viime vuosina Kokkoselta on nähty teoksia useissa ryhmänäyttelyissä mm. Shapeshifters (HilbertRaum, Berliini 2017), Rauchnächte (HilbertRaum, Berliini 2016), Pyhän Teresan Hurmio (Amos Andersonin taidemuseo, Helsinki 2015) ja Parallel Vienna (Alte Post, Wien 2015). Kokkonen tunnetaan myös Islaja-nimellä tekemästään musiikista. Sorbus haastatteli Kokkosta sähköpostitse elokuussa 2017.
* * *
Sorbus: Sorbuksen ikkunasta näkyy Harjukadulla sijainneen entisen Galleria Majakan tilat, jossa sinulla oli maalauksia esillä ryhmänäyttelyssä vuonna 2006. Palaat Kallioon nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin eräänlaisen geografisen taideympyrän sulkeutuessa. Haluaisitko kertoa millainen luova prosessi tähän matkaan on sisältynyt?
Merja Kokkonen: Vuosikymmen on pitkä aika, ei sitä voi referoida parilla lauseella. Mutta olen onnistunut luomaan elämästäni omannäköistä, ehkä se on se tärkein jatkuva prosessi. Taide kulkee siinä mukana koko ajan, kommentoi ja tallentaa, määrittää mun sijaintia kartalla.
Luovuuteen liittyvä ajatus itseilmaisusta on muutakin kuin pelkästään taiteen tekemistä. Mun levottomuus ja hinku päästä pois Suomesta ja kokea kaikenlaista, se oli sellasta valmistavaa toimintaa. Luovan työn tallentamiseen pitää kuitenkin olla sellaiset olosuhteet jossa vetäytyminen ja yksinolo on mahdollista.
S: Miltä näyttelyn tekeminen Sorbukseen tuntui? Miten päädyit tekemään lino-vedoksia?
MK: Lino-vedos on ehkä hiukan harhaanjohtava nimi tälle tekniikalle. Tämä on ennemminkin jotain painantaa, jokaista teosta on vain yksi kappale, eli mistään vedostamisesta ei ole kyse. Kaiverran linolevyjä sillain improvisoiden, ja leikkaan ne lopulta abstrakteihin muotoihin. Ne on sellaisia palapelejä, kaikki duunit painettu samoilla levyillä, mutta kompositiot vaihtelee.
Lino valikoitui tekotavaksi paristakin syystä. Ensinnäkin halusin kokeilla jotakin aivan uutta, jotain missä vanhat maneerit eivät ole rasitteena. Piirros- tai maalaustekniikat eivät siis tulleet kyseeseen. Lisäksi vaikutti arkirealismi; työtilan puute, erittäin rajallinen käytössä oleva aika sekä se, että työt pitää kuljettaa lentokoneella Helsinkiin.
Olen tosi onnellinen että sain mahdollisuuden tehdä töitä suoraan näyttelyyn. Tulin äidiksi noin vuosi sitten, ja se että oli joku syy vetäytyä välillä omaan rauhaan tekemään näitä — niin, tää saattoi pelastaa mun mielenterveyden.
S: Koetko eroavaisuuksia siinä, miten lähestyt kuvaa tai ääntä?
MK: Kuvaa lähestyn tiedostaen että mitään ei saa tekemättömäksi. Paras kuva on sellainen jota on kosketettu mahdollisimman vähän. Liika yritys ja hinkuttaminen näkyy heti tunkkaisuutena. Musiikkitallennetta tehtäessä tällaista “ongelmaa” ei ole, softassa kaikkea voi pyöritellä, editoida ja uusia loputtomasti. Siksi musiikin kanssa menee usein vuosia, mutta kuvataide syntyy paljon nopeammin.
Mulla on myös nyt taas menossa jonkinlainen kuherruskuukausi kuvataiteen kanssa, haluaisin tehdä sitä koko ajan, en saa kyllikseni. Samanaikaisesti viimeistelin Islajan uuden levyn, ja vaikka se onkin hieno ja upea kokonaisuus, se tuntui enemmän työltä.
S: Sinulta ilmestyy tosiaan vielä tänä vuonna uusi Islaja-levy. Millaisilla työvälineillä sävellät musiikkiasi? Millainen työtapasi on?
MK: Tarrantulla ilmestyy joulukuun ensimmäisenä päivänä, ja sen julkaisee Svart Records. Tätä levyä tein enemmän soittajien kanssa yhteistyössä kuin aikaisempia, ja biiseistä kolme on äänitetty livenä Kaiku studiossa. Tatu Rönkkö soittaa rytmisiä juttuja siellä täällä. Pari vuotta sitten äänittelin sello- ja fonijuttuja, niistä jotain päätyi myös levylle. Osa taas on sellaista kauan kypsytettyä materiaalia, yksinäisyydessä hitaasti rakennettuja, tuulessa huojuvia puumajoja…
Aloitan useimmiten työskentelyn jollakin soittimella, lähiaikoina synalla, improten, äänitän paljon harhailua, ensikuulemalta melkeinpä käyttökelvotonta materiaalia. Nykyään teen aina sekä midi- että audioraidan, ja seuraava vaihe on että käyn läpi erilaisia soundeja, ja muokkailen niitä samalla. Laulumelodiat syntyy hiukan samaan tapaan, vaikka siinä onkin tärkeämpää että on oikeassa mielentilassa, se kaikki kuuluu äänestä. Paras on jos pääsee irti sellaiseen unissakävelijän tilaan, on rento, etäinen ja itsetiedoton.
Yleensä biisin suunta alkaa löytymään jo tässä vaiheessa. Se miten kauan valmiiksisaattamiseen menee, vaihtelee päivästä useampaan vuoteen. On biisejä joista kuulen heti että niistä tulee vielä joskus jotain, mutta ei nyt. Ne jätän hautumaan.
S: Muutit Berliiniin 2009. Miten Berliinin ja Helsingin taideskenet eroavat toisistaan?
MK: Muutto tänne on ollut monivaiheinen. Monta vuotta reissasin edestakas. Nyt olen siinä pisteessä että tämä tuntuu jo kodilta; puhun saksaa, teen veroilmoituksen, maksan eläkekassaan joka kuukausi. Mulla on kirjastokortti ja kuntosalijäsenyys. Niin ja perhe myös. Se on tärkein juurruttava tekijä.
Paikalliseen taideskeneen mä olen tutustunut taiteilijaystävien kautta, niitä on mulla paljon. En osaa sanoa miten nää skenet eroavat toisistaan muuten kuin kooltaan. Eli täällä kaikkea on enemmän, tarjontaa ja kilpailua, lahjakkuuksia ja yrittäjiä.
S: Missä ja milloin näemme seuraavan näyttelysi?
MK: Nyt kun levy julkaistaan teen varmaan taas enemmän keikkoja. Kun tarjoutuu seuraava mahdollisuus näyttelyn pitämiseen pystytän työaseman olohuoneen nurkkaan ja alan kaivertamaan!
+
8.9. Sorbuskahvit Merja Kokkosen Onteloiset-näyttelyssä
Toivotamme kaikki tervetulleiksi Sorbuskahveille huomenna perjantaina klo 17–18. Sorbuskahvit on Sorbuksen näyttelyiden ohessa järjestettävä taiteilijatapaaminen ja kaikille avoin keskustelutilaisuus.
Merja Kokkosen Onteloiset-näyttelyssä järjestettävässä tilaisuudessa kuvataiteilija Tellervo Kalleinen keskustelee näyttelyn taiteilijan sekä yleisön kanssa taiteesta ja onteloisista.
September at Sorbus begins with Merja Kokkonen’s solo show Onteloiset. She has recently been on a fine arts hiatus following many intense years of making music as Islaja. For this exhibition, she broke from her old painting style and learned a new technique. We will see a puzzle of improvised and abstract linocuts that she has been working on over the past year in the corner of her living room. This is the first solo-exhibition by Kokkonen in Helsinki.
Merja Kokkonen (b.1979) is a Berlin-based, Helsinki-born artist and musician. She graduated with a BA in fine arts from Tampere University of Applied Sciences, department of Art and Media in 2005. In recent years, her works have been exhibited at group shows such as Shapeshifters (HilbertRaum, Berlin 2017), Rauchnächte (HilbertRaum, Berlin 2016), The Ecstasy of Saint Teresa (Amos Anderson Art Museum, Helsinki 2015) and Parallel Vienna (Alte Post, Vienna 2015).
An interview with Merja Kokkonen can be read in the Finnish part of the press release.