Hengailua Byssen kanssa
Näyttely nähtävillä vuorokauden ympäri ikkunan läpi
Vuoden vaihteessa Sorbuksessa nähdään Jyrki Nissisen videoteos Hengailua Byssen kanssa. Pohjoissavolaisen baarin varastotilassa kuvattu äänetön videoteos keskittyy Nissisen vanhaan koulukaveriin Bysseen.
Jyrki Nissisen taiteelliseen työhön kuuluu bänditoiminta esim. Seksihulluissa ja Jyrki Nissinen & Hot Visionsissa, joiden kappaleet hän pääosin sanoittaa, sarjakuvien tekeminen, sisältäen mm. laajan Borgtron-lehtien sarjan, albumit kuten Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät, Yli 10 000 koiran koiranäyttely, Viihdealus Dreamzone ja Kehittymättömät UFOt, sekä Auttaja Hai- ja Kosminen työtön -stripit. Hän tekee myös maalauksia, veistoksia, valokuvia ja installaatioita, joita hän on esittänyt näyttelyissä.
Sorbus haastatteli Nissistä sähköpostitse joulukuussa 2017.
Sorbus: Tänä vuonna olet pitänyt ainakin Orglory sekä Pitsaa ja maitoa -nimiset näyttelyt, julkaissut kahdeksannentoista Borgtron-sarjakuvalehden ja Seksihullut-bändisi täytti kymmenen vuotta. Sorbuksen kesäkuisessa Veranda-ulkoilmatapahtumassa Seksihullut soitti Nukkujat-nimellä keikan, joka vaikutti pikemminkin performanssilta kuin keikalta bändin maatessa lavalla makuupusseissa ja silmänaamioissa haukotellen ja soittimia hiplaillen. Mitä muuta monitaiteelliseen vuoteesi on mahtunut?
Jyrki Nissinen: Puuhaa on riittänyt edellisten lisäksi kuvitus ja opetustöiden parissa. Kaikenlaiset kriisit ja paranoijat alkaneet helpottamaan tässä loppuvuotta kohti ja saisivat hävitä entistä kauemmas. Vesivärimaalaukseen haluaisin enemmän aikaa ja mahdollisuuksia. Niitä pitää järjestää itselle.
S: Mitä Sorbuksen näyttelyssä nähdään?
JN: Sorbuksessa nähdään ´Hengailua Byssen kanssa´ -video. Teoksessa oleillaan vanhan koulukaverini Ville Pyykön kanssa elävän kuvan keinoin. Katsoja istuu häntä vastapäätä. Videon staattisuudessa on samaa henkeä mitä esimerkiksi Skype-näköpuheluissa. Kun tästä vanhenemme ja jonain päivänä sitten poistumme kuviosta kokonaan, voi tämän tallenteen avulla senkin jälkeen viettää aikaa Byssen seurassa. Tarkoituksena on jatkaa teosta nauhoittamalla mahdollisimman laaja valikoima hänen tarinoita, joita kokemusrikas ja osin nurjaakin puolta nähnyt elämänsä on tarjonnut. Poissuljettua ei ole DVD, jonka valikosta voi valita audioraidan kulkemaan kuvan päälle. En tiedä onko tällaista ideaa jo tehty ja missä yhteyksissä, mutta vaikka olisikin, ei se vähennä juuri tämän tapauksen arvoa.
Byssen nimi ei muuten tule hänen sukunimestään, kuten olettaa saattaisi, vaan on kotikuntansa nuoremman sukupolven hänelle antama. Ville oli pysäyttänyt porukan yhteisen kiljun käymisen omalla päätösvallallaan, jotta alkavaan viikonloppuun oltaisiin saatu ”oman panimon tuotteita” nautittavaksi. Tästä tempusta oli seurannut useita lempinimivariaatioita muun muassa Pysäyttäjä, Pysäytin-ukko, Pyssäätin, Pysse, joista jälkimmäinen oli nuorten kirjoituksissa (esim. Messenger, Whatsapp) tullut muotoon Bysse. Pysäytin-ukko nimen ukko-osasta on tullut myös omia liikanimiä kuten Man ja Mano, joista Mano on jäänyt Byssen kanssa luontevaan käyttöön.
Kuvauspaikkana toimi vanha meijeri, joka on nykyään paikallisen baarin varasto. Tilassa ei ole lämmitystä tai kattovaloja. Käyttäessämme tilaa treenikämppänä tai työhuoneena saamme silloin tällöin lainaan lämpöpuhallinta. Tällä kertaa se ei kylläkään onnistunut. Se selittää kuvassa näkyvän lämpimän vaatetuksen. Valoina toimii erilaiset taskulamput ja raksavalot. Ravintola on kuitenkin osoittanut myötämielisyyttä kulttuurityötä kohtaan, kuin Koneen Säätiö konsanaan. Halutessamme saamme maistella baarilta poistettuja Planter’s Punch -liköörijuomia, joita tilasta löytyy laatikkotolkulla. Myös pari sohvaa on osoitettu käyttöömme ja kiinteästä lämpöpuhaltimesta on ollut vakaata puhetta. Paikan nimi on Löytö Kulma, eli Löytis. Meijeritoiminnan siirryttyä uusiin tiloihin rakennuksessa toimi tämän niminen kirpputori, jonka kyltti on edelleen ulkoseinässä kiinni. Käyttämämme sähkön maksaa kunta.
S: Taiteellinen tuotantosi on laaja ja monialainen. Soitat musiikkia ainakin Seksihulluissa ja Jyrki Nissinen & Hot Visionsissa, joiden kappaleet myös sanoitat. Olet julkaissut suuren määrän sarjakuvia, mm. mittavan Borgtron-lehtien sarjan, isoja albumeita kuten, Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät, Yli 10 000 koiran koiranäyttely, Viihdealus Dreamzone ja Kehittymättömät UFOt, joiden lisäksi olet tehnyt ainakin Auttaja Hai– ja Kosminen työtön -strippejä. Olet myös pitänyt näyttelyitä, joissa olet esittänyt mm. maalauksia, veistoksia, valokuvia ja installaatioita. (Tässä yhteydessä voisi ehkä mainita myös ohjaamasi fiktiivisen Seksihullut-yhtyeestä kertovan elokuvan, jota olivat tekemässä myös Sorbus-työryhmän Otto ja Tuomo.) Mikä mahdollistaa näin laajan tuotannon? Tuntuu siltä että avain piilee jollain tavalla ennakkoluulottomuudessasi tarttua melkein mihin tahansa ajatukseen. Minkälainen kynnys sinulla on siihen, mitä ideoita lähdet toteuttamaan ja mitä julkaiset? Entä kuinka kriittisesti suhtaudut vaikkapa vanhempiin julkaisuihisi tai muihin teoksiisi, ja mitä ajattelet niistä?
JN: If it feels good – do it. Runollisesti suomennettuna: kun innostun, niin onnistun. Kautta linjan suhtaudun aiemmin tehtyihin myönteisesti. Sieltä täältä löytyy seikkoja, joista koittaa oppia jotain tulevaisuuden varalle. Esimerkiksi joidenkin sarjakuvien juonet ovat lähteneet rönsyilemään väärällä tavalla liiallisesti alkuperäisestä ideasta tai musiikki puolelta joskus toivoo vaikkapa, että olisi noissa ja noissa sessioissa äänittänyt enemmän, ottanut määrällisesti enemmän irti studiosta tai silloisesta kokoonpanosta. Tällä viittaan lähinnä Roope Seppälän Pommari-studioon, johon minulla ja muutamilla muilla artisteilla oli periaatteessa avoimet ovet 2009–2012 välisenä aikana. Silloin en ymmärtänyt esimerkiksi siellä käytössä olevien hienojen syntetisaattoreiden ynnä muiden vimpstaakkeleiden kaikkia mahdollisuuksia, koska olin kiireinen saamaan Seksihulluista sen aikuisten viihderockbändin joka se nyttemmin on – asia josta olen ylpeä ja tyytyväinen, joten en kadu, mutta kaksi elämää olisi ollut tuolloin paikallaan.
S: Sinun voisi sanoa toimivan monilla taidekentillä, ainakin punk- ja muissa musakuvioissa, sarjakuvaskenessä sekä kuvataiteen piirissä. Näissä kaikissa on hieman erilaiset toimintakulttuurit. Nähdäksemme toimit yleensä jollain tapaa tällaisten “skenejen” marginaaleissa, ja tuntuu että taiteesi kumpuaa vastakulttuureista tai undergroundista. Millä taiteen kentällä tunnet olevasi eniten kotonasi? Mitä ajattelet semmoisista asioista kuin skenet ja taidemaailma ja niiden sisä- tai ulkopuolella oleminen, esim. Suomen tai Helsingin mittakaavassa?
JN: Jonkin aikaa sitten suunniteltiin radiokuunnelman tuottamista eräälle suomalaiselle valtiorahoitteiselle mediatalolle, jossa minua ja yhteyshenkilöäni vastassa oli vanhan liiton radiomies, olkoon nyt nimimerkiltään vaikka Karvinen. Ennen kuin pääsimme kunnolla esittelemään ideaamme Karvisen hälytyskellot alkoivat soida, tai ainakin vähän kilistä. Epäilystä aiheutti liian laajalle levinnyt CV:ni. ”Hän on kuvataiteilija, sarjakuvapiirtäjä, veistäjä, videomies, muusikko, sanoittaja ja nyt haluaa vielä tehdä radiokuunnelmaa. Miksi?” Ymmärsin kyllä Karvisen epäilykset. Hänen näkemyksensä asioiden tekemiseen oli erilainen: valitaan yksi asia, jota tutkitaan, työstetään ja vanhana sitten saa Mestarin arvonimen. Sekalaiset tekemiseni eivät herättäneet luottamusta. Ei ollut näyttöä omistautumisesta muulle, kuin (hänen silmissään) sekoilulle. Loppujen lopuksi projektille ei näyttänyt järjestyvän sitten aikaa omaltakaan suunnaltamme, joten se jäi vähän sivuun. Ehkä palaan vielä Karvisen juttusille ja saan hänen päänsä käännettyä.
Taideskenestä on vaikea sanoa. Mukavaa on tietysti nähdä hyviä ja inspiroivia töitä ja monesti sellaisen tekijäkin paljastuu kiinnostavaksi ja mukavaksi ihmiseksi. Kovistaiteilijoista en tykkää, liiallisesta provokaatiosta. Nämä elementit yhdistettynä vielä liialliseen vakavuuteen on luotaantyöntävää. Poikkeuksiakin tietysti mahtuu, mutta niinhän aina.
Taiteilijanuran tekeminen olisi hyödyllistä, mutta näyttää siltä, etten pysty siihen siten kuin jotkut. Minulla oli jo onnellinen lapsuus joten en ole pakkomielteinen onnellista tai arvokasta vanhuutta kohtaan. Jonkinlainen eläke ja lämmin ja kuiva sisätila olisi kiva. Kirjastokorttianikaan en myy.
Työn kenttäni makaa tosiaan täällä Suomessa. Ulkomaillakin on käyty periaatteessa jopa säännöllisesti, mutta lähinnä kokemusten perässä. Kivaa reissata. En ole siellä niin urakehitysmielellä liikenteessä. Tosin nyt Borgtron-sarjakuvista julkaistaan kokoelma tanskaksi Tanskassa ja toivon todella, että jotain tapahtuisi Ranskassa. Kävin vuosi sitten Marseillessa Le dernier Cri -serigrafiastudiolla viikon reissulla ja sinne olisi hauska päästä taas. Inspiroiva paikka. Ruuaksi ämpärillinen simpukoita ja kaksi pulloa viiniä. Paikan pomo Pakito Bolino on inspiroiva henkilö. Picasson ja Hulk Hoganin yhdistelmä.
Sarjakuvaskenessä ihmiset nörtimpiä, tavallaan helpompia, aktivismi ja erilaiset turvatilat tärkeitä monille. Taidepuolella on tämä pitkä länsimaisen taiteen historia, jota muistetaan parjata, mutta ehkä huomaamatta siitä otetaan myös ilo irti. Ollaan vakavasti otettuja ja arvonsa tuntevia, vaativiakin. Mikä tietysti erittäin hyvä mikäli on vakavasti otettava ja kunnianhimoinen. Musapuolella tuntuu, että siellä halaillaan ja tämmöstä… Oleillaan yhdessä enemmän. Tanssi- ja teatteriporukoissa varmaan vielä enemmän. Oletko käynyt koskaan esimerkiksi bileissä, joissa on ammattinäyttelijöitä? Se on kyllä menoa se. Voi kukkuluuruu sentään.
Opetustöiden kautta alkanut kiinnostamaan viimeaikoina miksi ihmiset esimerkiksi piirtää, ei niinkään mitä kuvia syntyy. Itse piirrän, koska olen omalla tavallani hyvä siinä. Toistuvaa onnistumista seuraa toistuva mielihyvä. Kelaillut myös mitä yhteistä on uskovaisten rituaaleilla ja piirtämisellä. Näitä tosiaan varmaan tutkittukin pitkin maailman sivua, mutta saa mieleisensä kun itse miettii asiat.
S: Mitä ovat kovistaiteilijat?
JN: Taiteilijoita jotka kovistelee turhanpäiten. Tylsä provosointi ja korostettu macho-käytös esimerkiksi. Niin miehillä kuin naisillakin siis. Löytyyhän näitä hahmoja kaikista elämänpiireistä. Turhaa sohimista. Voi tosiaan olla, että itsekin olen kovistaiteilija hiukan. Yleensähän nämä menee niin, että olet yhdistelmä sitä mistä et tykkää yhtään ja sitä mistä todella pidät.
Alkuperäinen käsite tuli Turun koulusta, kun meitä vuotta ylemmällä luokalla olevat miehet alkoivat pelottelemaan meidän luokan poikia vähän samalla tavalla mitä vaikkapa armeijassa tai yläasteella saatetaan uhota vähän nuoremmille. Se oli kyllä huvittavaa. Muistan kun kävin niitten luokassa yksi aamu pyörähtämässä ja vaihtamassa pari sanaa yhden Annan kanssa, kun meillä oli ollut yhteisiä tuttuja Limingan taidekoulussa. Niin nämä äijäthän pelmahti siihen niin kuin tappelukukot paikalle pöyhistelemään. Kunnon primitiivistä toimintaa.
S: Sorbus-kollektiivi käytti Seksihullut-yhtyeesi musiikkia videoteoksessaan Fucked Up in a Bad Way. Tarinallisen videoteoksen käänteentekevässä kohtauksessa startup-työryhmä päätyy vahingossa punk-keikalle, jossa kuullaan Seksihullujen kappale Munamies on paska. Konserttikokemuksen myötä ryhmä kiinnostuu punk-kulttuurista – sen tavasta luoda omaehtoista yhteisöllisyyttä ja taistella ihmisyyden puolesta ja valtarakenteita vastaan kapitalistisen hegemonian ulkopuolella. Lopulta startup-porukan ainoa tapa hyödyntää punkin tarjoamaa inspiraatiota on kuitenkin tuotteistaa se. (He ideoivat luomutuotetun ruutanasta lypsetyn viinan kärsivän ihmiskunnan tarpeisiin.) Videoteoksen nimi, joka on lainattu helsinkiläisen Heartburns-yhtyeen EP:n nimestä, viittaa sellaiseen huonouteen, joka on niin mautonta tai kyseenalaista, että sitä ei voi kaapata valtakulttuurin käyttöön. Punkinhan voisi nähdä pyrkimyksenä luoda sellaista kulttuuria, jota kapitalistinen koneisto ei voi hyödyntää – tässä mielessä punk kai on epäonnistunut, kuollut. Sinun taiteesi tuntuu kumpuavan punkista, vaihtoehtokulttuurista, yhteiskunnan laitamilta, huonosta mausta ja kenties provokaatiosta. Miten itse koet omat tekemisesi suhteessa alakulttuurien hyödykkeellistymiseen?
JN: Niin, eihän se nyt mitenkään vaikeaa olisi keksiä jotain, mitä ei voi laittaa mainokseen. Esimerkiksi rasismi, luonnon saastuttamisen puolesta puhuminen, kovien huumeiden ylistys, “naiset on maailman rutto, etenkin rumat” -tyyppisiä mielipiteitä. Vaikeaa tehdä tuollaista uskottavasti, jos ei satu olemaan asioista tuota mieltä. Ne ihmiset jotka ovat, eivät yleensä toimi taiteen saralla.
Punk, mikä 70-luvulla lanseerattiin, niin oli alusta asti nuorisomarkkinoille suunnattua, mutta onhan siellä aina myös toimijoita jotka on tehneet omaehtoisesti ja joiden jutut on vaan liian vaikeita laittaa laajemmille markkinoille. Minä itse esimerkkinä tästä. Ei haittaisi, jos tässä vähän kaupallistuisikin, mutta kun ei vaan kauppa käy. Saan olla iloinen siitä, että on olemassa ihmisiä, joita tekemiseni kiinnostaa, mutta suuremmille massoille on vaikea tätä omaani lanseerata. Musta on aika vaikea kirjoittaa esimerkiksi henkilökuvaa lehteen, että mikä se on se perimmäinen pointti nyt tässä.
Tämä että elääkö punk, eikö elä, mitä on punk, niin ei kiinnosta itseä miettiä. Ei ole koskaan kiinnostanut. Vapaus oli se mikä siinä viehätti alunperin, eikähän se ollut mikään punkkareiden keksintö. Ranskassahan oli näitä avantgarde tyyppejä aikoinaan ja siitä pikkuhiljaa levisi 50-60 luvuilla New Yorkiin, tuli näitä beatnik juttuja ynnämuita, sitten Andy Warhol -jutut ja Velvet Underground. Sitten hippiliikkeelle vastalauseeksi nuoret alkoivat tekemään taas viiskytluvun rokkia tältä pohjalta. Sitten Lontoossa reagoitiin ja keksittiin että punkkarit näyttää tältä. En ole varmaan kauhean väärässä jos sanon, että tuo oli tämän modernin punkin esihistoria nopeasti kerrottuna? En tarkastanut Wikipediasta kun kirjotin, niin jää varmaan jotain oleellista puuttumaan.
Munamies on paska -biisistä puheen ollen, olisin halunnut siinä haukkua sitä toista näyttelijää, sitä lörppänaamaa, mutta sekoitin vahingossa nämä roolihahmot, kun en seuraa niin tarkkaan suomalaista TV-viihdettä. Munamiehen näyttelijä tarjosi mulle Tampereella reiveissä pulloveden. Ei paska teko!
S: (PAKOLLINEN!) BONUS (min. 5000 merkkiä): Sanoit että taiteen tekeminen tuottaa sinulle hyvää oloa. Onko sinulla muita syitä tehdä taidetta? Mihin tarvitsemme taidetta?
JN: Kyllä taide on edelleen myös tapa vaikuttaa. Mutta vaikuttaa voi monella tapaa, kukin parhaaksi näkemällään tavalla.
Taide tarjoaa myös lohtua ja kivaa tekemistä. Aivan absurdi ajatus myös toisaalta, että taide jotenkin lopetettaisiin. Kyllä sekin jo kertoo, että sitä tarvitaan. Eikä ole pakko tietää, että mihin minun mielestä.
+
La 13.1. Sorbuskahvit + videonäytös
klo 15: Videonäytös: Hengailua Byssen kanssa (1h 5min)
klo 16: Keskustelu
Tervetuloa Sorbuskahveille, taiteilijatapaamiseen ja avoimeen keskustelutilaisuuteen Jyrki Nissisen näyttelyssä Hengailua Byssen kanssa. Keskusteluvieraana on kuvataiteilija ja musiikko Ville Vuorenmaa. Keskustelu käydään joko suomeksi tai tarvittessa englanniksi.
Ennen keskustelua videoteoksesta (nyt tekstitysten kanssa!) järjestetään erillinen näytös sisätiloissa.
The exhibition is viewable through the window at all hours
As the year changes, Sorbus shows a new video work by Jyrki Nissinen. Hanging Out With Bysse is a silent video shot in the storage space of a small town bar, a former dairy, in Vieremä, Finland. The static camera focuses on Bysse, Nissinen’s old school friend, allowing the viewer the experience of spending time with this man in his thirties, living in the North Savo town.
Jyrki Nissinen’s artistic work consists of playing in and writing songs for bands such as Seksihullut (Sex Maniacs) and Jyrki Nissinen & Hot Visions, making comics, such as the vast series of Borgtron magazines, big albums, the titles of which would roughly translate as ‘Horny road salt suckers’, ‘A dog show of over 10 000 dogs’, ‘Entertainment ship Dreamzone’ and ‘Undeveloped UFOs’, among strips (also roughly translated) ‘Helper shark’ and ‘Cosmic unemployed’. He also makes paintings, sculptures, photographs and installations which he has shown in exhibitions – previously ‘Orglory’ at Vitriini in Porvoo and ‘Pitsaa ja maitoa‘ (Pizza and milk) at Kulttuuribingo in Oulu. Last June, Nissinen along with the rest of Seksihullut band performed at Sorbus’ open air event, Veranda, as Nukkujat (Sleepers), who lied down on the stage in sleeping bags wearing eye masks, yawning, vaguely groping the rock n’ roll instruments and singing about how they would rather sleep than perform.
+
Sat 13 January: Video screening & Sorbus Coffee
3 pm: Screening of the video work: Hanging out with Bysse (1h 5min)
4 pm: Discussion
Welcome to Sorbus Coffee, an artist meeting and open discussion in Jyrki Nissinen’s exhibition Hengailua Byssen kanssa (Hanging out with Bysse). Artist and musician Ville Vuorenmaa will be taking part in the discussion. If needed, the discussion will be in English.
An indoor screening of the video work (with English subtitles) will be arranged before the discussion.