Jonna Karangan yksityisnäyttelyssä 2D RYIJY + JOTAIN JOTAIN nähdään ryijy, veistoksia ja kollaasi. Jonna Karanka on Sorbus-työryhmän ja -kollektiivin jäsen, joka tekee kuvataiteen lisäksi musiikkia nimellä Kuupuu sekä soittaa mm. yhtyeissä Olimpia Splendid, Hockey Night, Kukkiva Poliisi, Black Bikini, Hertta Lussu Ässä ja IAX.

Kuvataiteilija ja muusikko Jan Anderzén haastatteli Karankaa meilitse marraskuussa 2016.

Jan Anderzén: Haluatko kertoa yleisölle miksi päätit tehdä ryijyn? Millainen asema käsityöllä on taiteessasi?

Jonna Karanka: Ajatuksen ryijystä sysäsi liikkeelle Such Galleryn twiitti, jossa parodioitiin apurahatahoja ja sitä millaisia hakemuksia kullekin säätiölle tai rahastolle kannattaisi tehdä. Koneen Säätiöltä kannustettiin hakemaan apurahaa ohjeella: “OLE ROHKEA JOTAIN JOTAIN 3D RYIJYN ONTOLOGIA”. Alkuun Suchin “Taiteilijan vuosikello” -kirjoitus tuotti kutkuttavaa ironista naurua, koska twiitin summaama tilanne on varmasti kaikille taiteilijoille niin tuttu – pitäisi tietää missä ja kenen kanssa tekee tulevaisuudessa mitä ja mikä työn merkitys on yhteiskunnallisesti. Myöhemmin sitten tajusin että voisin oikeesti tehdä ryijyn. Ehkä tän prosessin seuraava etappi on se, että haen Koneelta työskentelyapurahaa 3D ryijyihin.

Jos käsityöllä tarkoitetaan jonkin asian valmistamista käsin, niin sanoisin että sillä on vankka asema taiteessani. Tosin täytyy tunnustaa että eka assosiaatio käsityö-sanaan toi mieleen peruskoulun käsityötunnit, ja sen että kädet hiessä koittaa neuloa lapasia tai ommella rumasta kankaasta jotain kauluspaitaa. Se oli tuskastuttavaa. Ehkä tää ryijykausi on luontainen jatke mun kollaaseille.

Ryijyn ompeleminen oli sen verran tyydyttävää, että teen niitä varmasti jatkossakin. Hyvin rauhoittava työtapa. Mulle oli tärkeetä oppia itselleni uus taito, jolla on pitkä, yli tuhannen vuoden historia. Musta tuntuu jotenkin huimalta ajatukselta käyttää työssäni tekniikkaa, jonka viikingit on kehittäneet. Ryijyhän oli pitkään ihan käyttötekstiili jota käytettiin mm. peitteenä, ja siitä on tullut taidetekstiili vasta paljon myöhemmin. Vaikka just se perinteikkyys kiehtookin, ei mun ryijy kuitenkaan toteutustavaltaan ja materiaalivalinnoiltaan niin uskollisesti seuraa perinteitä. Ompelutekniikan opettelin kansakunnan perinnearkun, Youtuben, avulla. Tosin siellä neuvottiin että ryijyt tulisi puhdistaa talvella lumihangessa, Wikipediasta löyty päivitetympi tieto jonka mukaan lumipesuohjetta ei pidä enää noudattaa koska nykylumi on likaista.

Ryijy ja muut näyttelytyöt on toteutettu Tiimari-estetiikalla, joka mulle tarkoittaa mieltymystä glitterillä kuorrutettua värikästä materiaalia kohtaan. Kömpelöä askartelua ja teinimaailmaa, vähän överiä ja vähän häiritsevää. Mua kiinnostaa sellaset turhat materiaalit, joilla ei oo oikeestaan muuta funktiota kuin tuottaa hetkellistä esteettistä mielihyvää. Oon mm. keräillyt töihini Töölönlahdelta erilaisia muovisia serpentiinejä ja dyykannut kukkakaupan roskiksesta hopeisia koristekasveja. Materiaalilöydöt ohjaa työskentelyäni aika paljon, Twitterin lisäks 😉 Törmäsin tälläseen “Teenage Dreams” -artikkeliin, jossa kirjoitetaan musta mielenkiintosesti teiniydestä nykytaiteessa neljän eri taiteilijan teosten kautta.

JA: Työskentelet osana Sorbus-taiteilijaryhmää ja olet toiminut erilaisissa omaalaatuisissa bändeissä. Teet kuvataidetta ja musiikkia myös soolona. Eroaako ryhmänä toimiminen kuvataiteen parissa jotenkin bändikokemuksistasi? Miten yhteisöllinen työskentely vaikuttaa henkilökohtaisiin projekteihisi?

JK: Eroaa. Sorbuslaisten kanssa keskustellaan ja analysoidaan huolellisesti sitä mitä kulloinkin ollaan tekemässä. Bändien kanssa “keskustelu” on improvisaatiota, jaettua yhteistä ääntä, jossa sanallinen kommunikaatio on vähäistä, toisinaan jopa kokonaan kiellettyä. Sanallistaminen on tarpeen vasta, jos esim. biisi alkaa kuulostaan liikaa indie rockilta, silloin on juttutuokion aika!

Yhteisöllinen työskentely on inspiroivaa juuri erilaisten lähestymistapojensa ansiosta. Opin myös koko ajan uutta bändi- ja taidekavereiltani, perspektiivi laajenee ja se tietenkin ruokkii henkilökohtaisia projektejani. Ihan konkreettisena esimerkkinä tästä voisin mainita biitit, jotka on tulleet Olimpia Splendidin ansiosta sooloprojektini, Kuupuun, musiikkiin. Oon huomannut, että biisin tekeminen on helpompaa jos rakentaa biitit ensin, ja vasta sitten nauhoittaa muut soittimet siihen päälle…

JA: Kuinka paljon ajattelet yleisöä tehdessäsi näyttelyä? Tämä näyttely tulee esille omaan galleriaasi. Tunnetko kotikentästä olevan jotain etua?

JK: Ois mielenkiintoista tietää miten taidetekstiilipiireissä suhtaudutaan tällaiseen melko epäortodoksiseen ryijyyn. Oon haaveillut että ois sellainen käsityökilpailu kuin “Vuoden rähjäsin ryijy” johon voisin osallistua. Kotikentästä on toki etua, mm. siinä että tunnen tilan niin hyvin tai ettei mun oo tarvinnut käydä läpi näyttely-/apurahahakuprosesseja.

In her solo show 2D RYIJY + SMTH SMTH Jonna Karanka will exhibit an “unorthodox” ryijy tapestry, loosely based on traditional Scandinavian handicraft, along with mixed media sculptures and collage.

Jonna Karanka is part of Sorbus working group and collective and besides visual arts she also makes music under the name Kuupuu and plays in a variety of groups such as Olimpia Splendid, Hockey Night, Kukkiva Poliisi, Black Bikini, Hertta Lussu Ässä and IAX.

In the interview (in Finnish) done by visual artist and musician Jan Anderzén in November 2016, Karanka talks about her interest in cheap “teenage” aesthetics, glitter, trash, and clumsy handicrafts, and reveals that the title of the show is appropriated from a tweet by Such Gallery that advised artists what kind of projects they should have in order to receive grants from different Finnish cultural institutions.